Take good care of your skin!

Kun kaikki muut kauneus bloggarit on kiireisiä tekemään yhteistyö diipadaapa postauksia niin ajattelin kirjoittaa ihan rehellisiä mielipiteitä seuraavista, ihan itse maksetuista, tuotteista.

Olen jotenkin nyt hurahtanut tähän ihonhoito hommaan. En tiedä johtuuko se siitä että ikää alkaa painaa ja rypyt tekee tuloaan mutta nyt on alkanut kiinnostaa ikääntymisen ennaltaehkäisy. Joo, ensimmäiset asiat mitä pitäis tehdä on lopettaa röökin vetäminen ja juoda enemmän vettä, syödä säännöllisesti ja liikkua mutta jos nyt unohdetaan ne seikat ja keskitytään tähän ulkoiseen hoitamiseen ;)

Olen jo jonkin aikaa halunnut testasta ruotsalaisen tubettajan Therese Lindgrenin tuotteita ja koska niitä ei saa Suomesta niin kävin yksi päivä satamatauolla Tukholmassa hamstraamassa näitä tuotteita. Niitä saa toki tilata netistä mutta halusin päästä itse niitä fiilistelemään ennen ostopäätöstä. Sarjan nimi on Indy Beauty ja on täysin vegaaninen.

 

 

Ostin puhdistusvaahdon, kasvoseerumin, vartalovoiteen (unohtui kuvasta) sekä kaksi huulikiiltoa.

Eniten olen tykännyt seerumista sekä huulikiilloista. Seerumi imeytyy nopeasti ihoon ja jättää sen ihanan pehmeäksi. Huulikiillot taas on ihanan tuntuisia huulillä eikä tahmaa, niissä on myös ihana tuoksu. Niistä minulla on aprikoosi sekä kookos. 

Puhdistusvaahto tuoksuu myös ihanalle ja tekee kyllä tehtävänsä. Käytän varmasti tuotteen loppuun mutta omalle iholleni sopii tuo Nuxen putsari paremmin.

Vartalovoidekin oli ihan jees, imeytyi nopeasti mutta ei ehkä kosteuttanut tarpeeksi. Taas tuoksun takia jatkan kyllä käyttöä ;)

 

Tästä tuotesarjasta haluaisin vielä kokeilla kasvoöljyä

Tuli myös ostettua vielä laivan kaupasta dermarolleri mutta siitä teen erillisen postaukse :)

Pakko on tähän loppuun vielä hehkuttaa niitä Mossan tuotteita! Se kuorinta ja öljy oli aivan super mahtava ja iho oli kuin vauvan peppu kun käytti niitä yhdessä! 6/5!

 

 

 

*Postauksessa mainoslinkkejä

 

Ihonhoito suosikit

Paras antiage kikka on että aloittaa ihonhoidon hyvissä ajoin eli nuorena. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi tarpeeksi ajoissa ja kun sen vihdoin huomaa voi jo olla liian myöhäistä.

Mitään superihmeellistä se ei vaadi vaan kun on perusasiat kunnossa niin ei ole mitään hätää ja säästää varmasti pitkän pennin tulevaisuudessa jos haluaa pitää ihon hyvässä kunnossa.

Tärkeämmät seikat ovat ihonpuhdistus ja kosteutus, ja tässä kannattaa olla tarkkana että valitsee omalle iholle sopivat tuotteet. Se mikä toimii kaverilla ei välttämättä toimi sinulla.

Itse kun käytän paljon meikkiä, varsinkin töissä, niin on todella tärkeää puhdistaa kasvot kunnolla ettei jää mitään epäpuhtauksia iholle. Olen nyt löytänyt todella hyvän puhdistusaineen jolla saa meikit todella tehokkaasti pestyä.

 

Tämä on Diorin Life "lotion to foam" nesteestä vaahtomaiseksi muuntuva kasvojen puhdistusaine joka sisältää ihoa puhdistavaa valkoinen tee -uutetta. En ole aikaisemmin kokeillut näin tehokasta meikinpoistajaa!

Talvella kun ihoni oli todella kuiva ja herkkä niin käytin Lancome Tonique confort rehydtrater kasvovettä ja Lancomen Galatee Confort puhdistusmaitoa. Ensin vierastin puhdistusmaitoa koska minusta tuntui että kasvot ei saa kunnolla puhtaaksi ilman vettä mutta olin niin väärässä ja nämä tuotteet olivat tämän kuivan naaman pelastus talvella. Todella hellävaraiset tuotteet ja ihoni selvisi talven yli.

*sisältää mainoslinkkejä

K-Kosmetiikka ja aurinkorantaa

Tätä on hehkutettu blogeissa ja muissa medioissa ja nyt ajattelin itse kokeilla että onko tämä k-kosmetiikka mistään kotoisin. Eli nyt puhutaan Korealaisesta kosmetiikasta. Koska olen ilta/yö shoppailija niin tapahtui tämä päähänpisto myös myöhään illalla, sama kuin mun eilinen Dermacol meikkivoidetilaus E-baystä joskus 2 aikaan yöllä :D Tilasin itselleni läjän erilaisia sheet maskeja ja muuta mukavaa mitä voin täällä sitten esitellä kun ne tulee postissa, toivottavasti pian!

Onneksi löytyi Suomalainen sivu mistä oli helppo tilata.

Sitten muihin aiheisiin! Tilasin viime viikolla mulle ja mun poikaystävälle lentoliput Thaimaan Phuketiin. Olen monta talvea suunnitellut lähteväni Thaimaan lomalle mutta aina on tullut jotain joka on ollut esteenä matkalle, mutta nyt vihdoin ja viimein päästään oikeesti lähtemään. Tämä tulee siis olemaan meille molemmille ensimäinen kerta Thaikkulassa ja nyt en malttais millään odottaa tammikkuuhun asti.

Tämä on myös ensimmäinen kerta Aasiassa, muuten ollaan vaan matkusteltu Euroopassa ja kerran kävin myös Egyptissä (en mene enää toista kertaa).

ddendeni

 

näin on näppylät

Minulla on aina ollut hyvä iho eikä ikinä ole ollut sen kummempia ongelmia epäpuhtauksien kanssa.. Kunnes lopetin hormonaalisen ehkäisyn.. Tämän jälkeen naamani täyttyi kaiken näköisistä näppylöistä ja olin ihan paniikissa että mitä mä nyt teen. Googlettamalla sain lohtua siihen etten ollut yksin ja että näppylöiminen loppuu yleensä siihen kun hormoonitasapaino tasaantuu, yleensä muutamassa kuukaudessa. Juu näin ei vaan minulle käynyt vaan nämä ihanat finnit kaunistavat tätä naamaa edelleen enemmän tai vähemmän. Yleensä näitä esiintyy mulla leuan alueella ja hiusrajassa. Ilmestyy sellaisia ihonalaisia finnejä mitkä on todella kipeät eikä niitä saa puristettua mitenkään. Vaikka kuinka yrittäisin olla pitkiä aikoja ilman meikkiä, pestä ja rasvata niin nämä paholaiset vaan tulla tupsahtaa jostain.

Olen joskus kokeillut teepuu öljyä kun sitä suositellaan joka paikassa mutta tuloksetta. Nyt kuitenkin kun kävin täällä meidän kaupassa niin ajattelin kokeilla The Body Shopin muita Tea Tree sarjan tuotteita. Minulle suositeltiin myös tätä nyt niin suosittua Konjac pesusientä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukaan lähti siis Body Shopin Tea Tree 3-in-1 kasvopesu-scrubbi-maski, Tea Tree Targeted Gel joka sivellään suoraan näppylöiden päälle ja sitten tuo Konjac naamanpesusieni.

Olen nyt käyttänyt näitä tuotteita pari päivää ja pakko todeta että nämä kyllä toimii. Uusia tapauksia ei ole tullut ja vanhat näppylät on rauhoittunut ja katoamassa. Nyt en sitten osaa sanoa mikä näistä on ollut se ihme tuote kun olen käyttänyt kaikkia samanaikaisesti.

Se geeli on mun mielestä parempi kuin se pelkkä öljy siitä että se oikeesti jää iholle eikä haihdu pois niin kuin se öljy.

Noita Konjac sieniä on useita erilaisia mutta juuri tuo mikä sisältää bambu hiiltä on se mikä suositellaan epäpuhtaalle iholle. Se on myös miellyttävä käyttää eikä ole todellakaan hinnalla pilattu.